Myöhäiset ”Autoliquidation”-laskut eivät käynnistä kolmikantayksinkertaistusta

Välissä oleva ostaja, joka jättää laskuistaan pois maininnan ”Autoliquidation”, ei voi saattaa kolmikantatoimituksia vuosia myöhemmin arvonlisäveron yksinkertaistamisjärjestelmän piiriin antamalla uusia laskuja. Unionin tuomioistuin (toinen jaosto, viisi tuomaria) kielsi kaiken ex nunc -vaikutuksen: yksinkertaistamisjärjestelmän oikeusvaikutukset eivät käynnisty näiden toimitusten osalta, eikä vastaavaa arvonlisäveron oikaisuerää voida ilmoittaa kuluvalta tai tulevalta verokaudelta.

Riita koski F GmbH:tä, itävaltalaista työvaatteiden tukkukauppiasta. Vuosina 2011–2014 se tilasi tavaroita ruotsalaisilta ja tanskalaisilta toimittajilta käyttäen itävaltalaista arvonlisäverotunnistettaan, ja tavarat lähetettiin suoraan Ruotsista tai Tanskasta F:n asiakkaille muissa jäsenvaltioissa, jotka käyttivät määräjäsenvaltioiden arvonlisäverotunnisteita. F laskutti asiakkaitaan ilman arvonlisäveroa eikä antanut mitään viitettä kolmikantakaupasta tai verovelvollisuuden siirtymisestä, ja se ilmoitti liiketoimet yhteisötoimituksina.

Tarkastuksessa Itävallan verohallinto käsitteli liiketoimia epäonnistuneina kolmikantakauppoina (”opérations triangulaires inabouties”), joihin sovelletaan ketjukauppojen yleisiä sääntöjä: kumulatiivisia yhteisöhankintoja Itävallassa, ja aiemmassa vaiheessa maksettu vähennettävä vero evättiin. Vuonna 2015 F lisäsi laskuihin kolmikantakauppaa ja verovelvollisuuden siirtymistä koskevan maininnan, oikaisi vuosien 2011–2014 yhteenvetoilmoitukset ja vaati kumuloitunutta aiemmassa vaiheessa maksettua veroa oikaisueränä maaliskuun 2015 ennakkoilmoituksessa. Bundesfinanzgericht katsoi, että oikaistut laskut olivat saapuneet asiakkaille, mutta kielsi niiltä taannehtivan vaikutuksen, samalla kun se salli oikaisuerän ex nunc -vaikutuksin vuonna 2015. Verohallinto valitti Verwaltungsgerichtshofiin, joka esitti kolme kysymystä arvonlisäverodirektiivin 42 artiklan a alakohdasta ja 197 artiklan 1 kohdan c alakohdasta.

Direktiivin 2006/112/EY 226 artiklan 11 a alakohdassa vaadittu maininta on järjestelmän aineellinen edellytys, ei muodollinen edellytys, joka voitaisiin korjata jälkikäteenEuropa. Viitaten tuomioon Luxury Trust Automobil (C-247/21) tuomioistuin muistutti, että verovelvollisuuden siirtymisen saajalle koskevan pakollisen edellytyksen myöhempi täyttäminen ei ole oikaisu vaan vaaditun laskun antaminen ensimmäistä kertaa, jolla ei voi olla taannehtivaa vaikutustaEuropa. Vaikka 42 artiklan a alakohdassa ei aseteta nimenomaista määräaikaa, sen asiayhteys ja tavoitteet ratkaisevat kysymyksen.

42 ja 141 artiklassa muodostettu järjestelmä on tarkoitettu vapauttamaan välissä oleva ostaja määräjäsenvaltion rekisteröinti- ja ilmoitusvelvollisuuksista, kun taas 41 ja 42 artiklalla varmistetaan hankinnan verotus loppuasiakkaan luona ja vältetään kaksinkertainen verotus. Toimitusten ja uusien laskujen välisenä aikana sovellettiin 40 ja 41 artiklan järjestelmää, ja 41 artiklan hankintavelka rekisteröinti-, ilmoitus- ja verotusvelvollisuuksineen määrävaltiossa oli jo syntynyt; mikään tästä ei katoa taannehtivasti, joten hallinnollista yksinkertaistusta ei voida enää saavuttaa jälkikäteen. Myöhäinen soveltaminen voisi myös vaarantaa oikean verotuksen määrävaltiossa, esimerkiksi kun loppuasiakas on sittemmin kadonnut, ja vilpittömän mielen tai taatun verotuksen tarkistaminen liiketoimi kerrallaan veisi itsessään pohjan yksinkertaistamistarkoitukselta. Maininta ”Autoliquidation” on juuri sitä varten, että lopullinen vastaanottaja tietää olevansa verovelvollinen, mitä toimituksista vuosia myöhemmin annetut laskut ilmeisesti eivät turvaa. Tuomiossa Rusedespred (C-138/12) aiheettomasti laskutetusta verosta kehitettyä veroneutraaliutta ei voida siirtää tähän, koska hallinto oli vaatinut veroa oikein. Lopuksi se, että oikaisuerä ilmoitetaan vain kuluvalta kaudelta, ei poista taannehtivaa vaikutustaEuropa: aiempiin liiketoimiin sovellettu järjestelmä ja loppuasiakkaan oikeusasema muuttuisivat silti jälkikäteen. Toiseen ja kolmanteen kysymykseen ei ollut näin ollen tarpeen vastata, ja kuluista päättää ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin.

Oikeusperusta: direktiivin 2006/112/EY 40, 41, 42 artiklan a alakohta, 141, 197 artiklan 1 kohdan c alakohta, 226 artiklan 11 a alakohta ja 265 artikla; Luxury Trust Automobil (C-247/21); MS KLJUČAROVCI (T-646/24); Firma Hans Bühler (C-580/16); Rusedespred (C-138/12).