EU-tuomioistuin pitää EU-virkamiesten lahjaveron kotivaltiossa

Unionin tuomioistuin on ratkaissut, että Euroopan unionin virkamiehiä suojaava verotuksellisen kotipaikan fiktio kattaa lahjaveronEuropa ja että virkamies säilyttää suojan myös muutettuaan henkilökohtaisista syistä muuhun jäsenvaltioon kuin siihen, jossa hän työskenteleeEuropa. Tuomiossa 15. lokakuuta 2026 asiassa C-275/25 (Kolwager) ensimmäinen jaosto vastasi kahteen kysymykseen Saksan Bundesfinanzhofiltä Euroopan unionin erioikeuksia ja vapauksia koskevan pöytäkirjan N:o 7 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisestä virkkeestä.

Riita koski A:ta, joka on ollut Euroopan investointipankin henkilöstöä vuodesta 1995, johon pöytäkirjaa N:o 7 sovelletaan sen 21 artiklan nojalla. A muutti virkaan astuessaan Itävallasta Luxemburgiin ja muutti myöhemmin vuoden 2010 avioliittonsa jälkeen Saksaan asuakseen puolisonsa kanssa pitäen samalla Luxemburgin asuntonsa. Vuonna 2013 hän sai veljeltään, joka asuu Itävallassa, 300 000 euron lahjan. Päätöksellä 13. huhtikuuta 2017 Saksan veroviranomainen määräsi siirrosta 56 000 euroa Saksan lahjaveroa käsitellen A:ta henkilönä, jolla on Itävallan rinnalla Saksassa täydentävä verotuksellinen kotipaikka — näkemys, jonka A:n hallintovalitus, josta päätettiin 1. elokuuta 2019, vahvisti. Finanzgericht Rheinland-Pfalz ratkaisi 16. syyskuuta 2021 A:n hyväksi katsoen, että asuinpaikan perustamisen syytä on arvioitava virkamiehen unionin palvelukseen tulon hetkellä, ja veroviranomainen valitti oikeuskysymyksessä.

Ensimmäiseen kysymykseen tuomioistuin vastasi, että 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäinen virke koskee lahjaveroa, vaikka teksti mainitsee vain tuloveron, varallisuusveron ja perintöveronEuropa. Nämä luokat ovat unionin oikeuden itsenäisiä käsitteitä, joita ei määritellä kansallisen oikeuden kautta: niiden alan jättäminen kunkin jäsenvaltion luokitusten varaan pirstoisi yhtenäisen verojärjestelmän ja voisi saada säännön soveltumaan tai jäämään soveltumatta sen mukaan, minkä maan oikeus määritelmän antaa. Lahjavero jakaa sekä perintöveron että tuloveron keskeiset piirteet — vastikkeeton varallisuuden siirto tai siitä johtuva rikastuminen — ja useimmissa jäsenvaltioissa lahjat kuuluvat toiseen tai toiseen. Lahjojen sulkeminen pois jättäisi virkamiehille kaksi verotuksellista kotipaikkaa, antaisi perintöveron kiertää asuinvaltiossa kevyesti verotettujen lahjojen kautta ja tuhoaisi yksinkertaisen, ennakoitavan verotilanteen, joka tekee unionin palveluksesta houkuttelevan.

Toiseen kysymykseen tuomioistuin vastasi, että virkamies, joka asettui ensin asumaan alkuperävaltion ulkopuolelle unionin tehtävien hoitamiseksi, säilyttää alkuperävaltion verotuksellisen kotipaikan myös muutettuaan henkilökohtaisista syistä muuhun jäsenvaltioon kuin siihen, jossa hän työskenteleeEuropa. 13 artiklassa puhutaan yhdestä oletetusta kotipaikasta, eikä sen verotusvallan jako voi riippua virkamiehen tahdosta — seikka, joka vahvistettiin jo tuomioistuimen vuoden 1993 tuomiossa X (C-88/92). Muutto perheen lähelle tai asuinpaikka, jota muovaavat ammatillisten, taloudellisten ja henkilökohtaisten motiivien sekoitus jokaisen asumisvalinnan taustalla, ei päätä suojaa niin kauan kuin unionin palvelus jatkuuEuropa; sen tekeminen riippuvaiseksi subjektiivisten motiivien arvioinnista tekisi säännöstä epävarman. Tuomioistuin vain muistutti, että virkamiesten asumisvalintaa rajoittavat edelleen henkilöstösäännöt, jotka edellyttävät asumista työpaikalla tai sen lähellä. A:han sovellettuna Saksa ei voi käsitellä häntä henkilönä, jolla on lahjaverotuksessa Itävallan rinnalla täydentävä verotuksellinen kotipaikkaEuropa. Oikeusperusta: pöytäkirjan N:o 7 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäinen virke.