Tuomioistuin kumosi EKP:n lyhyen sopimuksen peruuttamisen ilman irtisanomista

Unionin tuomioistuin kumosi Euroopan keskuspankin 16. syyskuuta 2026 antamallaan tuomiolla pankin 14. maaliskuuta 2024 tekemän päätöksen lyhytaikaisen työsopimuksen peruuttamisestaEuropa entiseltä harjoittelijalta ennen tämän tehtävään ryhtymistäEuropa ja velvoitti EKP:n maksamaan oikeudenkäyntikulut. Kymmenes jaosto katsoi, että kun sopimus oli 29. tammikuuta 2024 pätevästi tehty yhteisellä sopimuksellaEuropa, sen päättämiseen sovellettiin Conditions of Short-Term Employment (CoSTE) -ehtojen ja Rules for Short-Term Employment (RfSTE) -sääntöjen irtisanomisehtojaEuropa, joten pankin oli noudatettava CoSTE 16 artiklan edellyttämää kuukauden irtisanomisaikaaEuropa, kun törkeään virkavirheeseen ei vedottu.

Riita syntyi sen jälkeen, kun kantaja, harjoittelija 15. maaliskuuta 2023 – 14. maaliskuuta 2024, EKP:n asunnossa Frankfurtissa asunut, oli hyväksynyt vuoden mittaisen lyhyen sopimuksen ajalle 15. maaliskuuta 2024 – 13. maaliskuuta 2025. Helmikuussa 2024 majoituspäällikkö syytti häntä muiden asukkaiden vaatteiden toistuvasta ottamisesta yhteisestä pesulasta, käski palauttaa vaatteet seuraavana päivänä ja muuttaa pois asunnosta viimeistään 16. helmikuuta 2024, myöhemmin pidennettynä 20. helmikuuta 2024 asti, ja hänen äitinsä palautti hänen asunnostaan löytyneet vaatteet hänen ollessaan ulkomailla. EKP ilmoitti 8. maaliskuuta 2024 peruuttavansa sopimuksen ilman irtisanomista luottamussuhteen katkeamisen vuoksi, antoi viisi päivää kirjallisia huomautuksia varten ja peruutti sitten sopimuksen 14. maaliskuuta 2024 tehdyllä riidanalaisella päätöksellä ennen kantajan tehtävään ryhtymistäEuropa käyttäytymisestä, joka osoitti huolellisuuden ja tietoisuuden puutetta omien ja muiden vieraiden tavaroiden erottamisessa.

Tutkittavaksi ottamisen osalta tuomioistuin luokitteli kanteen uudelleen SEUT 270 artiklan ja Statute of the Court of Justice of the European Union 50 a artiklan, ei SEUT 263 artiklan mukaiseksi. Se hyväksyi anteeksiannettavan erehdyksen koskien käyttämättä jäänyttä valitusmenettelyä: riidanalainen päätös itse oli viitannut SEUT 263 artiklaan, ja CoSTE 1 artiklan a kohta määrittelee lyhyen sopimuksen työntekijän henkilöksi, joka on allekirjoittanut sopimuksen ja ryhtynyt tehtävään, joten kantaja saattoi anteeksiannettavasti uskoa olevansa yhä harjoittelija valitusmenettelyn ulkopuolella. Erehtyminen vapautti hänet velvollisuudesta käyttää loppuun CoSTE 33 artiklan ja RfSTE 7 osan mukainen menettely.

Asiasisällön osalta vain ensimmäinen kanneperuste oli ratkaistava. EKP väitti kantajan olleen yhä harjoittelija 14. maaliskuuta 2024, RfSTE-sääntöjen soveltumattomuutta harjoittelijoihin, ettei työsuhde ollut vielä tullut voimaan ja että se saattoi peruuttaa sopimuksen analogisesti EU-toimielinten työsuhteille ominaisen luottamuskatkoksen periaatteen nojalla. Tuomioistuin hylkäsi jokaisen kohdan: EKP:n henkilöstön työsuhteet ovat sopimusluonteisia, yhteinen sopimus kaikista olennaisista osista 29. tammikuuta 2024 perusti suhteenEuropa, ja oikeuskäytäntö, mukaan lukien Murariu v EIOPA (F-116/14), vahvistaa yhteisen sopimuksen merkitsevän sopimussuhteen alkua. Vastakkainen tulkinta jättäisi heikomman sopijapuolen suojatta, ja käytännölliset perustelut eivät päde, koska RfSTE 2.1.4 artikla antaa Human Resources -yksikön vapauttaa työntekijän tosiasiallisesta palveluksesta irtisanomisaikana.

Käytännön toimijoille ratkaisu on toiminnallinen: tehtyyn lyhyeen sopimukseen sidottu toimielin ei voi kiertää CoSTE 16 artiklaa ja RfSTE 2.1 artiklaa kutsumalla päättämistä voimaantuloa edeltäväksi peruutukseksi, edes päivää ennen alkamispäivääEuropa. Luottamussuhteen katkeaminen voi perustaa irtisanomisen, mutta ei vapauta kuukauden irtisanomisajasta, kun törkeään virkavirheeseen ei vedotaEuropa. Ensimmäisen kanneperusteen menestys päätti asian. Oikeusperusta on yksi päättävä virke: tuomiossa sovelletaan CoSTE 16 artiklaa ja RfSTE 2.1 artiklaaEuropa sekä kulujen osalta Rules of Procedure 134 artiklan 1 kohtaa.