Työnantajan määräämiin kohteisiin matkustus on työaikaa

Unionin tuomioistuin (kuudes jaosto) totesi 22. lokakuuta 2026 asiassa C-420/24, että matka-aika — myös tavanomaisen työajan ulkopuolella — työnantajan määräämään muuhun kuin kiinteään tai tavanomaiseen työpaikkaan ja takaisin, työtehtävien suorittamiseksi työnantajan ohjeiden mukaisesti, on direktiivin 2003/88/EY 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua työaikaaEuropa. Tuomioistuin ei antanut asiaratkaisua matka-ajan lukemisesta ylityökynnyksiinEuropa: se jätti toisen kysymyksen — estääkö EU-oikeus matka-aikaa huomiotta jättävän kansallisen säännön — tutkimattaEuropa.

Kantaja BZ johti Iașin alueellisen tiehallinnon (CNAIR) investointi-, suurkorjaus- ja katastrofipalvelua, sopimuksenmukaisena työpaikkanaan Iași. Hän teki 8.–15. kesäkuuta 2021 toistuvia tarkastusmatkoja Suceavan, Botoșanin ja Focșanin tiekohteisiin sekä CNAIRin pääkonttoriin Bukarestiin — yli 1 500 km kahdeksassa päivässä Romanian valtio- ja maakuntateillä, alueella jossa ei ollut moottoriteitä, työnantajan antamalla ajoneuvolla (Bukarestiin kuljettajan kanssa), palaten samana päivänä paitsi Bukarestista, osin tavanomaisen työajan ulkopuolella. CNAIR kieltäytyi vahvistamasta hänen aikalomakettaan ja maksamasta 31,5 tuntia, pitäen matkoja hänen työlainsäädännön 111 artiklan mukaisen toimintansa ulkopuolisina. Tribunalul Iași hylkäsi vaatimuksen 20. heinäkuuta 2022: määräyskäskyjen kellonajat yksinään eivät riittäneet ilman toimintakertomusta tai ajopäiväkirjaa, ja sovittu menettely edellytti työntekijöiltä ensin korvaavan levon hakemista ennen ylityökorvauksen vaatimista. Ammattiliitto valitti Curtea de Apel Iașiin.

Tutkittavaksi ottamisen osalta tuomioistuin hylkäsi CNAIRin väitteet: unionin oikeuden tulkinnan oletetaan olevan merkityksellinen, ja palkkariita edellyttää ensin matka-ajan oikeudellisen luonteen ratkaisemista. Asiallisesti tuomioistuin sovelsi 2 artiklan 1 kohdan kolmea kumulatiivista edellytystä, joista kunkin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tarkistaa. Ensiksi toiminnan harjoittaminen: ohjeet määräsivät määränpään ja matkajärjestelyt, määräyskäskyin ja ajopäiväkirjatarkastuksin, joten matkat liittyivät erottamattomasti hänen tehtäviinsä. Toiseksi työnantajan käytettävissä olo: hän ei voinut muuttaa päivämäärää eikä määränpäätä eikä hänellä ollut vapaata määräysvaltaa ajastaan, edes kuljettajan kanssa — työn intensiteetti on merkityksetön. Kolmanneksi työssä olo: tällaiset matkat kuuluvat erottamattomasti tavanomaisten tehtävien hoitamiseen, kun säännölliset työmatkat, kohteiden valvonta ja työpaikan ulkopuoliset kokoukset kuuluvat sopimuksenmukaisiin tehtäviin, pitäen työntekijän poissa sosiaalisesta ja perheympäristöstään vähäisin liikkumavara käyttämättömän ajan suhteen. Tavanomaisen työajan ulkopuolisuus ei muuta mitään; direktiivi ei tunne välikategoriaa.

Nämä ovat itsenäisiä unionin käsitteitä, jotka palvelevat direktiivin työterveys- ja turvallisuustarkoitusta, eikä 2 artikla salli poikkeuksia. Tuomioistuin seurasi matka-aika-auktoriteettiaan STAS-IV (C-110/24, 9. lokakuuta 2025) ja päivystysratkaisua Ramavić (C-373/24, 30. lokakuuta 2025), johon viitattiin analogisesti, sekä aiempaa Federación de Servicios Privados -ratkaisua (C-266/14, 10. syyskuuta 2015) ilman kiinteää työpaikkaa olevista työntekijöistä: sopimuksenmukainen kiinteä työpaikka ei vie työnantajan määräämiä matkoja työajan ulkopuolelle.

Toinen kysymys kaatui kynnykseen: ennakkoratkaisupyynnössä ei perusteltu, miksi 6 artiklan b alakohdan keskimääräinen työaika tai perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohta olisivat merkityksellisiäEuropa, kuten työjärjestyksen 94 artiklan c kohta edellyttää. Tuomioon ei voida siten vedota matka-ajan lukemiseksi 48 tunnin keskiarvoon eikä missään kirjaan perustuvassa palkkavaatimuksessaEuropa. Työnantajien, jotka lähettävät tarkastajia, teknikoita tai asiakaskohteiden henkilöstöä pois sopimuksenmukaisesta työpaikasta, on käsiteltävä tällaisia työnantajan johtamia matkoja työaikanaEuropa, mikä tuo mukanaan direktiivin suojan, sisäisistä korvaavan levon ensisijaisuusmenettelyistä riippumattaEuropa; määräyskäskyt, työnantajan kuljetus ja ajopäiväkirjavalvonta viittaavat kaikki kelpuuttamiseen, kun taas palkka määräytyy edelleen kansallisen oikeuden mukaanEuropa. Oikeusperusta: direktiivin 2003/88/EY 2 artiklan 1 kohta, 4. marraskuuta 2003; 6 artiklan b alakohtaa ja perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohtaa koskeva kysymys jätettiin tutkimattaEuropa.