KHO: tarkkoihin Tullin tietoihin perustuva vero ei ole arvioverotusta

Korkein hallinto-oikeus (KHO) katsoo ennakkopäätöksessä KHO:2026:75, että valmisteveroa ei ole määrätty arvioimalla, kun Verohallinto on voinut määrittää sen suoraan Tullilta saadun tarkan tiedon perusteella maahantuotujen valmisteveron alaisten tuotteiden määristä ja lajeista, vaikka verovelvollinen ei ole antanut veroilmoitustaFinlex. Tällöin arvioidulle verolle tarkoitettua 25 prosentin veronkorotusta (veronkorotus) ei sovelletaFinlex, vaan voimaan jää 10 prosentin perustasoFinlex.

Tapaus koski alkoholi- ja juomapakkausveroa suuresta alkoholijuomaerästä, joka todettiin pakettiautossa, joka oli saapunut Tallinnasta Helsingin Länsisatamaan 28.5.2021. Verohallinto määräsi 17.8.2023 tekemillään päätöksillä alkoholi- ja alkoholijuomaveroa 1 962,02 euroa sekä juomapakkausveroa 340,63 euroa sekä ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnin vuoksi 25 prosentin veronkorotuksen veroille. Verotuksen oikaisulautakunta hylkäsi vaatimukset 9.9.2024, mutta Helsingin hallinto-oikeus kumosi 12.5.2025 antamallaan päätöksellä 3025/2025 korotuspäätökset osittain ja alensi korotukset 10 prosenttiin määrätyistä veroista. KHO myönsi Veronsaajien oikeudenvalvontayksikölle valitusluvan, hylkäsi valituksen ja jätti hallinto-oikeuden lopputuloksen ennalleen.

Ratkaiseva ero koskee arvioinnin kahta tasoa. Valmisteverotuslain 72 §:n 2 momentin mukainen arviointi koski yksinomaan tuotteiden maahantuonnin käyttötarkoitusta sekä sitä koskevan selvityksen riittävyyttä ja uskottavuutta — sitä, oliko osa erästä tuotu kaupalliseen tai muuhun elinkeinotarkoitukseen. Itse veron määrä perustui suoraan riidattomana pidettävään selvitykseen tuotteiden määristä ja lajeista, joka oli saatu Tullin sisärajatarkastuksessa ajoneuvoon yhdistettynä verovelvollisen kuulemiseen. Kun veron määräämiseen tarvittava tieto on saatavissa tässä muodossa, kyseessä ei ole oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain 43 §:ssä tarkoitettu tilanne, jossa verovelvolliselta tarvittaisiin tietoja veron määräämistä varten; tässä tapauksessa verovelvolliselta ei myöskään pyydetty tällaisia tietoja. Veron määrääminen ei siten ole tapahtunut 43 §:ssä tarkoitetulla tavalla arvioimalla, eikä kyse ole 38 §:n 3 momentissa tarkoitetusta arvioverotuksesta.

Tämän vuoksi arvioidun veron määrästä laskettavaa 25 prosentin veronkorotusta ei voitu määrätä 38 §:n 3 momentin nojalla. Koska muitakaan perusteita poiketa 38 §:n 1 momentin mukaisesta korotuksen perustasosta ei ollut esitetty, hallinto-oikeuden alentaminen 10 prosenttiin määrätyistä veroista jää voimaan. Antamatta jäänyt valmisteveroilmoitus johtaa edelleen veronkorotukseen 37 §:n nojalla, mutta 25 prosentin taso edellyttää aitoa arviointia; tarkka ulkopuolinen määrää koskeva tieto vie arvioinnin sen ulkopuolelle.

Menettelyn osalta KHO katsoo, että hallinto-oikeuden ei olisi pitänyt ratkaista verovelvollisen valitusta kuulematta Veronsaajien oikeudenvalvontayksikköä. Lain 66 §:n 2 momentin mukainen oikotie on käytettävissä vain, jos verovelvollisen vaatimuksesta muuttuva veron määrä on enintään 6 000 euroa eikä asia ole tulkinnanvarainen tai epäselvä; tässä ratkaisu koski keskeisesti arvioverotuksen käsitteen tulkintaa, ratkaisukokoonpanon jäsenet olivat erimielisiä ja päätös julkaistiin Finlex-tietokannassa. Kyseessä oli kuulemisvirhe, jonka vuoksi päätös tavallisesti kumottaisiin ja asia palautettaisiin, mutta koska yksikkö sai esittää kantansa KHO:ssa, KHO ei kumonnut päätöstä eikä palauttanut asiaa tällä perusteella.

Oikeusperusta: laki oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä (768/2016) 38 §:n 1 ja 3 momentti sekä 43 §:n 1 momentti sovellettuna yhdessä valmisteverotuslain 72 §:n 2 momentin kanssa käyttötarkoituksen arvioinnista.